Testin mukaan olen erittäin herkkä ihminen. Mikä yllätys. Totta kai olen herkkä, olen aina ollut. Se muun muassa ilmenee äärettömän tarkkana hajuaistina. Olen suorastaan allerginen useille tuoksuille. En kestä mitään saasteita, olkoot sitten mitä aistia tahansa rasittavaa. Melusaaste alkaa olla jo tunnettu tosiasia, mutta valosaaste on uudempi käsite. On sietämätöntä elää kaupungissa, jossa ei koskaan ole pimeää. Uskon, että se vaikuttaa meihin paljon syvällisemmin kuin arvaisikaan. Pyrin myös suojelemaan itseäni kaikilta tarpeettomilta mielenjärkytyksiltä. En kestä ahdistavaa väkivaltaa elokuvissa, vaan tulen fyysisesti pahoinvoivaksi. Istun sormet korvissa, kädet silmillä, kunnes piinaava tunnelma on ohi. Reagoin herkästi myös lääkkeisiin ja päihteisiin. Jos joskus otan, niin halvat on humalat. Liikutun voimakkaasti koskettavista asioista, mutta en välttämättä näytä tunteitani lainkaan ulospäin. Eläydyn kirjoihin ja elokuviin tai muiden ihmisten kokemuksiin toisinaan niin paljon, että en meinaa päästä millään palautumaan omaksi itsekseni. Tarvitsen paljon rauhaa, hiljaisuutta ja aikaa yksinololle, sillä erityisesti ihmisjoukot (kaksihan on jo joukko, eikö?) kuluttavat minua niin että saatan uuvahtaa täysin. Paniikki ostoskeskuksessa (toisinaan omalla sohvallakin) on myös tuttu ilmiö. Onko herkkyys luonteenpiirre vai sairaus? Hymyilyttää. Ei tätä kaikkea minusta kuitenkaan päälle päin näe, enkä herkkyyttäni mainosta. Ihmettelen vain, että tekeekö herkkyys kriisialttiiksi, vai traumatisoivatko vaikeat kokemukset ihmisen yliherkäksi? Herkkyydestä huolimatta tai ehkä jopa sen ansiosta olen kaikesta selvinnyt.