Luku 10 - Hyvää pikkujoulua!

Oli joulukuun yhdeksästoista päivä ja joulu oli tulossa kovaa vauhtia Tylypahkaan. Hagrid oli raahannut sisään valtavan joulukuusen. Se näytti olevan vuosi vuodelta aina vain suurempi. Kotitontut hääräsivät kaikkialla näyttäen melko tyytyväisiltä saadessaan auttaa koristelemisessa ja voidessaan tehdä pieniä mukavia yllätyksiä kaikille. Esimerkiksi Hermione oli löytänyt vaatekaapistaan sukkaansa piilotetun rasian herkullisia suklaatonttuhahmoja. Tontut olivat unohtaneet heidän vuosia sitten syntyneen väärinkäsityksensä, ja Hermione oli vihdoinkin alkanut ymmärtää noiden auliiden pikku olentojen sisäistä luontoa paremmin. Vaikka Hermionen oli edelleen vaikea antaa heidän huolehtia kaikista likaisista töistä, hän ei kuitenkaan halunnut loukata niitä tekemällä työt itse.

*

Koska tänään oli viimeinen opetuspäivä, Dumbledore oli vaatinut, että he pitäisivät pikkujoulut Tylypahkan henkilökunnalle. Luvassa olisi illallinen ja paljon jouluherkkuja, musiikkia, tanssimista, ja kaikkia oli pyydetty tuoman pieni lahja, jotta ne voitaisiin laittaa joulupukin säkkiin ja jakaa sieltä kaikkien kesken. Oli vaikeaa yrittää keksiä lahjaa, joka sopisi esimerkiksi sekä matami Versolle, että Vorolle. Hermione oli miettinyt sitä pitkään ja päätynyt lopulta, ei niin yllättäen, pieneen kauniisti kuvitettuun kirjaan, joka kertoi Tylypahkan jouluperinteistä halki vuosisatojen. Eihän se tietenkään ollut mitään mitä Voro kuollakseen halusi, mutta mitä sitten, ei Hermione aikonut kääriä kahleita tai kettinkejäkään enkelikuvioiseen lahjapaperiin.

Huomenaamuna Hermione lähtisi lomalle. Hän aikoi mennä ensin vanhempiensa luo, viettääkseen siellä ensin lomansa ensimmäisen viikon. Kotikoloon hän menisi jouluaatoksi ja muutaman päivän siellä oltuaan hän palaisi takaisin vanhempiensa kotiin, jossa viipyisi uudenvuoden yli. Kevätlukukausi alkaisi vasta kahdeksas tammikuuta, joten hänellä olisi vielä hyvää aikaa järjestellä asioitaan Tylypahkassa ennen kuin lapset palaisivat takaisin. 

*

Pukeutuneena kauniiseen, pehmeästä ja kimmeltävästä peridootinvihreästä sametista tehtyyn juhlapukuunsa Hermione saapui suureen saliin. Hänestä tuntui kuin hän olisi astunut suoraan joulun ihmeelliseen maailmaan. Taiotut lumihiutaleet leijuivat kevyesti katosta, joka oli lumottu näyttämään syvän indigonsiniseltä tähtitaivaalta, jossa näky kirkas tähdenlento aina silloin tällöin. Se oli henkeäsalpaavan kaunista. Jousikvartetti soitti vanhoja keskiaikaisia sävelmiä yhdessä salin nurkassa. Sen vieressä oli pitkä pöytä, joka notkui mitä herkullisimpia juhlaruokia, joiden mitenkään saattoi kuvitella liittyvän jouluun. Tontut olivat ylittäneet itsensä tällä kertaa. Keskilattia oli tyhjä, aivan kuin joku olisi ollut liian optimistinen kuvitellakseen, että joku todellakin aikoisi tanssia siellä. Hermione piti kyllä tanssimisesta, mutta kenen kanssa hän voisi tanssia? Olisi mukava tanssia Harryn kanssa, mutta hän ei halunnut rohkaista ketään uskomaan, että heillä olisi romanttinen suhde. Vaikka kukaan tuskin siihen enää rohkaisua tarvitsi. Hermione epäili kaikkien pitävän sitä itsestäänselvyytenä. Äh, en välitä, tanssin vaikka yksin jos huvittaa! hän ajatteli ja pyörähteli muutaman kerran kutsuvan tyhjällä tanssilattialla. Sen ympärille oli aseteltu monta ylellistä, punaista samettinojatuolia ja sohvaa, heitä varten, jotka mieluummin katselisivat kuin ottaisivat osaa tanssin pyörteisiin. Hermione tiesi kyllä ketä he olisivat. Emme varmaankaan tule näkemään Professori Kalkarosta tanssilattialla tänä iltana, tai minään muunakaan iltana, ei sen puoleen, Hermione hihitti itsekseen yrittäessään kuvitella tuon synkeän ja jäykän henkilön keskellä villiä tsa-tsa-tsaata. 

*

"Onpa mukava nähdä teidät kaikki. Meillä on takanamme oikein hieno lukuvuosi, ja ennen kuin käännämme toivomme tulevaan, on aika unohtaa kaikki työhön liittyvä ja rentoutua! Olkaa hyvä, rakkaat ystävät, ja nauttikaa pöydän antimista sekä sallikaa itsenne pitää vapautuneesti hauskaa!"

Kaikki taputtivat käsiään rehtorin tervetuliaispuheelle. Dumbledore oli aina tiennyt, että parhaat puheet olivat lyhyimpiä. Ja ennen kuin taputusten kaiku oli ehtinyt sammua, kaikki istuivat jo pöydän ympärillä lastaamassa lautasiaan noilla hurmaavilla ruokalajeilla.

Ruokailun jälkeen Dumbledore pyysi kaikkia kohteliaasti nousemaan pöydän äärestä ja istuutumaan nojatuoleihin ja sohviin tanssilattian ympärillä. "Nyt on koittanut se hetki, hetki jota me kaikki olemme odottaneet. On aika jakaa pikkujoululahjat. Sanotaan kaikki 'tulejo lahja!' kovalla äänellä, ja silloin jokainen saa käsiinsä itselleen sopivimman paketin. Dumbledore näytti olevan hyvin innoissaan ja iloinen tästä yhteisestä illanvietosta. Hän olikin aina ollut hyvin sosiaalinen ja lämmin ihminen, joka todella nautti muiden seurasta. Dumbledore oli kuin elämänsä keväässä Voldemortin kukistumisen jälkeen, ja se oli saanut Hermionen miettimään, josko hänen sydänystävänsä Nicolas Flamel oli jättänyt hänelle perinnöksi jotain pientä ja pullotettua.

Vanha velho avasi säkin suun ammolleen ja kaikki huusivat "tulejo lahja!", toiset innokkaammin kuin toiset. Sitten he alkoivat repiä papereita pois lahjojensa ympäriltä. Hermione halusi pitkittää hetkeä ja katseli muiden tohinaa, ennen kuin halusi avata omansa. Professori McGarmiwa oli saanut hänen jouluperinnekirjansa, ja hän näytti arvostavan sitä suuresti. Hermione oli tyytyväinen, että Dumbledore oli keksinyt miten kaikki lahjat löytäisivät parhaan mahdollisen vastaanottajan. Nyt ei ollut huolta, että hän löytäisi omasta paketistaan muotoaan muuttavan dildon, tai jotain muuta sen kaltaista. Toisin sanoen, hän ei saisi Harryn lahjaa. Ehkäpä Harry ei ole kehdannut kääriä mitään sellaista jouluporopaperiinsa. Olisihan se aika hurjaa, jos sellainen menisi professori Lipetitille tai Kalkarokselle… Hermione ei pystynyt pidättämään naurunpyrskähdystään, mutta onneksi kaikki muutkin nauroivat, sillä Hagrid oli löytänyt omasta paketistaan pienen vaaleanpunaisen pehmopupun, ja hän kutitteli sitä leuan alta hänen täyteläisen baritoninaurunsa täyttäessä koko huoneen.

Harry oli saanut taikakaulapannan ja hihnan, joka voisi kesyttää jopa lohikäärmeen, tai niin ainakin paketin sisällä olevissa ohjeissa sanottiin. Se oli epäilemättä Hagridilta. Sitten Hermione huomasi, että hänen hilpeät työtoverinsa olivat ympäröineet professori Kalkaroksen. Hän piteli käsissään pientä sydämenmuotoista pussia, ja matami Verso rohkaisi malttamattomana häntä avaamaan sen. Severus veti hellästi pussin nauhoista ja kaatoi kämmenelleen paljon pieniä sydämenmuotoisia piparkakkuja. "Nyt, maista niitä, maista niitä. Olen tehnyt ne aivan itse!" matami Verso lähes huusi, ja yritti tunkea niitä Severuksen suuhun.

"Anteeksi, mutta olen edelleen täysin kykenevä syöttämään itse itseäni", professori Kalkaros murahti ja haukkasi pienen palan piparkakusta.

"Ne eivät olekaan ihan mitä tahansa pikkuleipiä, tiedätkös", Matami Verso kuiskasi Hermionen korvaan, "laitoin hieman ainesosia taikinaan…" Vanhempi noita hytkyi pidätetystä naurusta. "Sittenpähän näet…"

*

Mies, joka ainoana oli pukeutunut pelkkään mustaan, katseli happamin ilmein tanssilattialla pyöriviä värikkäitä hahmoja. Naurettavaa, kunpa he vain tietäisivät miten typeriltä näyttävät, hän ajatteli ylemmyydentuntoisesti.

"Severus, ystävä kallis, miksi et näyttäisi meille muutamaa sulavaa käännöstä tanssilattialla?" Dumbledore kysyi ja hymyili kasvot loistaen hiestä märkinä. Hänen silmänsä seurasivat Severuksen tuijotuksen ilmaan leikkaamia jäisiä linjoja.

"Ai tuon takia istut täällä yksin naama mutrussa. Se on kyllä aivan omaa syytäsi. Hermione on tanssinut kaikkien kanssa, joilla vain on ollut rohkeutta pyytää. Hän on niin hurmaava, eikö olekin, ja voi miten hän näyttään suorastaan tyrmäävältä tuossa vihreässä puvussaan, eikö totta… Severus? Kuunteletko sinä lainkaan minua?"

Hän on pelkkä kiusankappale, tuo Potterin-poika, ei osaa edes tanssia kunnolla. Severus tunsi jonkun tarttuvan häntä olkapäästä ja havahtui hätkähtäen.

"Sanoin, että ei ole mitään hyötyä istua täällä murjottamassa, kun yhtä hyvin voisit ryhdistäytyä, niellä ylpeytesi ja pyytää häntä tanssimaan."

"Pelkäänpä, että niiden piparkakkujen jälkeen vatsassani ei ole yhtään tilaa, varsinkaan niin suurelle nieltävälle", Severus murahti kyräillen, mutta se vain sai vanhan velhon purskahtamaan nauruun.

"Älä ole lapsellinen, on täysin hyväksyttyä pyytää häntä. Se olisi sitä paitsi mukava huomionosoitus palkkioksi siitä, miten ystävällinen hän on ollut sinua kohtaan. Minä pyydän orkesteria soittamaan jotain teille sopivaa. Nouse ylös, avaa suusi, lausu kohtelias tanssiinkutsu ja anna meille muille jotain mitä muistella…"

Dumbledore nykäisi Severuksen ylös nojatuolista sellaisella voimalla, jota Severus ei ollut tiennyt rehtorilla olevankaan, ja työnsi hänet Hermionea kohti. Hermione oli juuri päättänyt tanssin Harryn kanssa. Severus yritti ajatella nopeasti miten toimia pelastaakseen mahdollisimman paljon ylpeydestään. Hermione kääntyi kasvotusten taikajuomien opettajaan ja otti muutaman askelen taaksepäin, ettei professori Kalkaros olisi kaatunut hänen päälleen. Dumbledore oli tönäissyt miestä hieman liian lujaa, ja hän horjahteli tasapainoa hakien. Sitten, suoristellen viittaansa, hän teki ainoan järkevän eleen, mikä tuli hänen mieleensä, tarjosi käsivartensa ja pyysi Hermionea tanssimaan kanssaan.

"No mutta, löytyyhän sinustakin herrasmies, kaikesta huolimatta", Hermione sanoi hymyillen lumoavasti.

Mikäli minä olen asiasta tietoinen, niin ei löydy, Severus halusi sanoa, mutta sen sijaan nykäisi hänet tiukasti itseään vasten ja alkoi kuljettaa tanssia.

"Ei hassumpaa, ei ollenkaan hassumpaa. Olen vaikuttunut!" Hermione kujersi silmät loistaen. Hän oli nauttinut melko monta lasillista kuumaa punaista jouluviiniä, joka oli maustettu kanelilla, inkiväärillä, kardemummalla, vaniljalla ja hyppysellisellä mustapippuria, ja se oli saanut hänen verensä virtaamaan kuohuen. Lämmin ja rentoutunut tunne virtasi kaikkialle hänen kehoonsa. Itse asiassa, tuntui hyvältä olla lujasti vasten hänen jäntevää vartaloaan. Se tuntui niin täysin erilaiselta kuin esimerkiksi Harryn, tai kenenkään muunkaan kanssa tanssiminen koskaan aikaisemmin oli tuntunut. Kalkaros tuntui niin itsevarmalta, ja oli jotenkin hyvin jännittävää olla niin lujissa käsissä.

Yhtäkkiä täydellinen pimeys nielaisi kaiken mustaan kitaansa. Musiikki lakkasi, ja Hermione tunsi tyrmäävän ja tulisen suudelman painautuvan kiihkeänä hänen pahaa aavistamattomille huulilleen. Se oli ohi yhtä nopeasti kuin oli alkanutkin, ja siinä Hermione seisoi, typertyneenä, ihmetellen mitä oli tapahtunut, mikäli jotain todella oli tapahtunut, kun toiset alkoivat valaista huonetta taikasauvoillaan. Eikä kulunut kuin tuokio, kun Minerva oli uudelleen sytyttämässä äkisti sammuneita kynttilöitä.

"Voi ei, se oli varmasti se huonotapainen räyhähenki. Eikö se koskaan kyllästy kiusaamaan meitä sairaalla huumorintajullaan…" professori McGarmiwa valitti, mutta Hermione oli kyvytön kuulemaan tai näkemään mitään, paitsi että eräs toinen huonotapainen, aaveenkaltainen mieshenkilö oli kadonnut näköpiiristä.

Hyvää pikkujoulua vaan sinullekin… Hermione ajatteli kävellessään horjuvin jaloin tyhjää sohvaa kohti.