Luku 11 - Ajatusten juna

Juna hytkytti lempeästi Hermionen velttoa olemusta, ja hän olisi todennäköisesti nukahtanut, elleivät hänen ajatuksensa olisi vaatineet hänen täydellistä läsnäoloaan. Väsyneenä hän tuijotti lumen peittämää maisemaa huurteisen ikkunan läpi ja yritti järjestää ajatuksiaan koskien eilisiä tapahtumia. Harry oli torkahtanut häntä vastapäätä olevalle penkille ja nukkuisi varmaan Lontooseen asti, sillä hän oli ollut umpitunnelissa edellisenä iltana. Olihan se ollut hauskaa katsella hänen tanssivan pöydällä imitoiden Kohtalottarien jokaista jäsentä… yhtä aikaa. Totta tosiaan, juhlat olivat olleet oikein onnistuneet. Oli vaikuttanut siltä, että kaikki olivat nauttineet olostaan pikkujoulujuhlassa, jopa Voro oli tanssinut matami Prillin kanssa poski poskea vasten sillä aikaa kun Dumbledore oli pistäytynyt ulkona Minervan kanssa tekemässä muutamia lumienkeleitä.

Yhtäkkiä Hermione muisti hänen lahjansa. Hän oli täysin unohtanut sen. Oli ollut niin huvittavaa seurata kun muut olivat avanneet omia lahjojaan, että hän oli vain tunkenut paketin käsilaukkuunsa ja unohtanut sen sinne. Raskain käsivarsin hän nosti laukkunsa junan likaiselta lattialta ja penkoi sen läpikotaisin. Hetken kuluttua hän piteli pientä, ruskeaan voimapaperiin käärittyä pakettia, joka oli suljettu huolellisesti punaisella sinetillä. Hermione mursi sinetin ja avasi kääreet varovaisesti. Sisältä hän löysi pienen, mutta elegantin pullon, joka tuoksui… parfyymiltä?

Hajuvesipullo, onpa kummaa, hän ajatteli yllättyneenä ja nuuskaisi avattua pulloa uudelleen. Kevyt ja raikas tuoksu, joka toi mieleen mandariinit ja vihreän teen, tulvahti hänen nenäänsä. Hän ei ollut koskaan ollut kovin innokas käyttämään naisten tuoksuja, koska hän oli hyvin herkkä erilaisille, ja varsinkin voimakkaille tuoksuille. Yleensä hän suosi tuoksuttomia vaihtoehtoja intiimituotteissaan, mutta tämä ei tuoksunut hassummalle. Sitä paitsi, pullo oli kaunis ja siihen oli kaiverrettu P O E koristeellisin kirjaimin.

Mitäköhän se tarkoittaa? Aika omituinen nimi parfyymille, paitsi jos se ei olekaan oikeasti hajuvettä, vaan pullotettuja kauhutarinoita. Keneltäköhän tämä on? Pullo viittaisi taikajuomien opettajaan, mutta aromaattinen aine sen sisällä ei, paitsi tietenkin, jos se on myrkkyä. Hän juuri olisi voinut kehittää liemen, joka vaikuttaa hajuvedeltä, ja kun sitä sipaisee kaulalleen, se kuristaa sinut nukkuessasi… Täytyy tarkastaa tämä aine kotona. En halua käyttää mitään, millä on jotain maagisia vaikutuksia, joista en itse ole tietoinen.

Miksiköhän ajattelin sen olevan Kalkarokselta, sehän voi olla keneltä tahansa, esimerkiksi matami Pomfreyltä… tai Dumbledorelta, hänellä on oikein hyvä maku kaiken muun paitsi makeisten suhteen. Harry tietenkin olisi myös voinut hankkia sen Tylyahosta. Siellähän on se pieni naistentarvikkeita myyvä kauppa, jossa hän viipyi epäilyttävän kauan ollakseen mies.

Välttelenköhän minä yhtä tiettyä aihetta tahallani? Takaisin siihen sitten: Mitä Morganan nimessä eilen tapahtui? Joku suuteli minua, ja lujaa suutelikin, siitä ei ole epäilystäkään. Hermionen sydän alkoi takoa ja hänen hengityksensä tiheni pelkästä ajatuksesta.

Olisikohan se voinut olla Harry?

Ei tietenkään ja sinä tiedät sen!

Ketä minä oikein yritän huijata? Miten se muka olisi voinut olla kukaan muu, kuin mies jonka kanssa tanssin? Hän oli ainoa joka olisi pystynyt siihen, sillä seisoin niin lähellä häntä.

Totta kai se oli hän, mutta miksi?

Ei, sehän olin minä, eikä kukaan nainen jota hän voisi haluta.
No, ehkäpä ne Matami Verson piparkakut oli huumattu, hänhän mainitsi jotain salaisesta ainesosasta.

Voi pyhä Kirke, tuskinpa hän on sellainen noita, joka kasvattaa laitonta ruohoa kasvihuoneiden hämärissä nurkissa, saati että laittaisi sitä salaa jonkun joulupipareihin, Kalkaroksen joulupipareihin… niin mielenkiintoinen ajatus kuin se onkin.

*

Koko matkan, kunnes juna saapui laiturille 9 ja ¾, Hermione mietti professori Kalkaroksen käytöstä menneen syksyn aikana, saadakseen edes jonkun vihjeen, mikä auttaisi häntä selittämään mysteerin.

Olen aina pitänyt itseäni poikkeuksellisen nokkelana ja tarkkanäköisenä henkilönä, jota ei helposti huijata. Miksi sitten tunnen itseni ihan hölmöksi.
Mikä sen suudelman tarkoitus oli?
Oliko se vitsi?
Tai kosto?
Ei sentään, tai minä en ainakaan ymmärrä tuollaista kostoa.
Mikä sitten?
Pääni varmaan räjähtää näistä kaikista kysymyksistä, joihin minulla ei ole vastauksia, ja sitten en koskaan saa tietää.
Onpa sietämätön tilanne!

Yhtäkkiä hän tempautui muistoihinsa, ja vahvojen käsivarsien tuntu kihelmöi hänen vyötärönsä ympärillä, ja se vangitsevan miehekäs, mutta hienostunut tuoksu; setri, santelipuu, aavistus bergamottia ja… oliko se frankinsensia?

Hermione ravisteli Harryn hereille ja yhdessä he nousivat Tylypahkan pikajunasta.

"Luulen että minun olisi parasta hieman siistiä itseäni, eikä kuppi vahvaa kahviakaan olisi pahitteeksi", Harry sanoi tuntien suussaan tahmean ja pistävän maun, joka kieli liiallisesta juhlimisesta. "Voin huonosti, mutta en halua näyttää sairaalta kun menen Molly Weasleyn röntgenkatseen eteen."

"Ai, minä voin ihan hyvin, mutta voin viedä sinut johonkin kivaan kahvilaan. Voin jopa pitää sinua kädestä tarvittaessa", Hermione sanoi haamunkalpealle ystävälleen.

"Voitko, sehän mukavaa. Tunnenkin oloni hieman huteraksi, joten kiitos." Harry otti Hermionen lämpimän käden ja nojasi häneen näyttäen säälittävän heikolta. "Entä sinun iltasi? Olet tuskin sanonut mitään sen eilisen esitykseni jälkeen. Oliko se niin kamalaa vai?"

"Ei Harry, sehän oli hauskinta mitä olen nähnyt sen jälkeen kun Fred ja George huijasivat Ronin syömään menninkäisen kakkaa." Hermione nauroi muistaessaan sen huvittavan tilanteen muutama vuosi sitten. Fred ja George saivat Ronin syömään menninkäisen jätöksiä juuri keksimänään "suklaapapu-uutuutena", ja kun Ron huomasi heidän pikku jekkunsa, hän menetti malttinsa ja jahtasi kaksosveljiään ympäri kotikoloa heidän äitinsä vanhat ja virttyneet rintaliivit aseenaan. Hän aikoi lassota, kuristaa ja lopulta hirttää veljensä niillä omenapuuhun. Hermione, Ginny ja Harry olivat nauraneen, kunnes eivät enää saaneet henkeä, ja lopulta rouva Weasley oli tullut tekemään lopun kaikesta saamalla hillittömän raivokohtauksen.

"Olet oikeassa," Harry hymyili heikosti, "Se oli todella naurettava tilanne, mutta miksi minusta tuntuu, että välttelet kertomasta jotain? Mitä tapahtui? Joitko itsesi pöydän alle ja heräsit Voron vuoteesta?"

"Herran jestas, EN! Mistä sinä oikein saat nuo kaikki hullut ajatuksesi?" Hermione huudahti hieman liian puolustellen ollakseen todella vakuuttava. "Tarkoitan että, se ei ollut minun syytäni, minä kyllä käyttäydyin niin kuin kunnollisen ja kiltin nuoren naisen kuuluukin, niin kuin aina…"

"Niin? Tuohan kuulostaa mitä mielenkiintoisimmalta. Siis mikä ei ollut sinun syytäsi?" Harry näytti yhtäkkiä erittäin uteliaalta ja paljon paremmalta kuin viisi minuuttia sitten. "Kerro kaikki vaan!"

"Ei se ollut mitään, unohda mitä sanoin, ei minun ollut tarkoitus sanoa mitään ja sitä paitsi, sinä käyttäydyt ihan kuin ne homoystävät joissakin jästisarjoissa." Hermione yritti kääntää keskustelun suuntaa viittaamalla Sinkkuelämää-sarjaan, jota hän seurasi aina lomaillessaan kotona.

"Älä yritä vaihtaa puheenaihetta", Harry rallatti kiusoittelevasti. "Minun täytyy saada tietää. Kerro nyt, ettei minun tarvitse alkaa keksiä enempää vaihtoehtoja."

"Niin, ole kiltti ja älä!" He olivat saapuneet pieneen mukavaan kahvilaan nimeltään Parnasso, ja he tilasivat kupin espressoa ja pepperoni-salamivoileivän Harrylle sekä minttuteetä ja croissantin Hermionelle. Harry istui alas ja loi erittäin vaativan katseen pienen ja pyöreän pöydän toiselle puolelle. Hermione yritti olla huomaamatta sitä ja haukkasi voisarvestaan, kunnes kyllästyi Harryn äänettömään painostukseen ja antoi periksi.

"Hyvä on, sinä voitit, hienoa. Tanssin jonkun kanssa ja sitten kun valot sammuivat, joku suuteli minua."

"Mitä? Kuka, kuka se oli? Sinähän tanssit kaikkien kanssa, mukaan lukien Norriska… ja miten niin valot sammuivat?"

"Jotenkin en ylläty yhtään siitä ettet huomannut sitä. Siinä vaiheessa olit pannut boolimaljan päähäsi ja leikit sen olevan sukelluskypäräsi. Ehkäpä sinulla oli neilikoita silmissäsi."

Ai niitäkö ne olivatkin. Ihmettelinkin aamulla mitä ne mustat pienet jutut korvissani ja hiuksissani olivat. Harry ajatteli, mutta koska hän oli päättänyt saada selville kaikki kiehtovat yksityiskohdat Hermionen illasta, hän kysyi uudelleen, "Oli miten oli, kerro minulle kuka sinua suuteli, ettei minun tarvitse lukea ajatuksiasi. Silloinhan saisin myös tietää mitä olet ostanut minulle joululahjaksi, ja kaikki muutkin pikku salaisuutesi, jotka pesivät hiustesi alla."

"En minä tiedä kuka se oli… tai, ehkä tiedänkin, mutta se on vaan niin uskomatonta että – "

"Niin…" Harry yritti rohkaista häntä sanomaan sen ääneen.

"Tanssin professori Kalkaroksen kanssa koska Dumbledore pakotti hänet pyytämään minua, ja silloin se tapahtui."

"Professori En-Ole-Koskaan-Kuullut-Shampoosta suuteli sinua! Auuuuuuuu!" Harry melkein putosi tuoliltaan ulvoessaan järkytyksen ja vastenmielisyyden sekaista huutoa.

"Ehkäpä niin, en voi olla ihan varma, koska en nähnyt mitään sillä hetkellä."
"No, mitä sitten tapahtui?" Harry otti lujasti pöydästä kiinni kaksin käsin, ettei toinen shokki onnistuisi horjuttamaan hänen tasapainoaan uudelleen.

"Ei mitään. Kun Minerva sytytti kynttilät, Kalkaros oli poissa. En ole tavannut häntä sen jälkeen. Eipä silti, että olisin halunnutkaan."

"Tuo on aivan uskomaton tarina, tuskin maltan odottaa että pääsen kertomaan Ronille. Olen varma että hän oksentaa, se on niin sairas juttu! Yök!"

"Ei Harry, emme saa kertoa Ronille, emmekä kenellekään muullekaan!" Hermione aneli. "Usko minua, on paljon parempi jos hän ei saa koskaan tietää. Luota minuun."

"Hyvä on, saatat olla oikeassa. Hän onkin aina ollut niin herkkä sinun suhteesi, ja on edelleen. Mutta ole kiltti ja kerro minulle lisää… suutelitko häntä takaisin? Miltä se tuntui? Oliko hän hyvä?" Väristykset kulkivat pitkin Harryn selkäpiitä, ja hetken hän epäili, että hänen uteliaisuudessaan oli jotain epänormaalia. Tahdonko minä todellakin kuulla tämän? Hän kysyi itseltään. Ilman muuta!

"Pakotat minut aika kiusalliseen tilanteeseen, kuten aina, mutta jos todella haluat kuulla tosiasiat, niin tässä on: ensiksikin sinun tulee muistaa, että oli pimeää, joten en voinut nähdä häntä, enkä ensin tajunnut että se oli hän. Toiseksi, olin juonut pikkuriikkisen sitä jouluviiniä."

"Hei Hermione, ei sinun tarvitse puolustella mitään minulle. Kyllä minä ymmärrän." Tai ainakin yritän.

"Se oli ihan okei, luulisin. Itse asiassa, se tuntui ihan hyvältä." Hermionen iho nousi yhtäkkiä kananlihalle, kun hän muisti tuntemukset, joita suudelma oli saanut hänessä aikaan. Vahvat kädet hänen ympärillään, hillitty tuoksu… oliko se santelipuuta ja bergamottia, hmmm… Täytyypä ottaa siitä selvää… Hei hetkinen, ei täydy! Mitä minä oikein ajattelin?

"Hyvältä? Vain hyvältä?" Harry kysyi, aivan kuin olisi lukenut jotain muuta hänen kasvoiltaan.

"No… ei se ole niin helppoa… Onko meidän pakko puhua tästä? Alan tuntea oloni todella oudoksi."

"Kerrot vain kaiken nyt, niin sinun ei tarvitse enää koskaan puhua tästä uudestaan", Harry vaati nojaten Hermionea kohti, jotta olisi kuullut kaikki yksityiskohdat kirkkaasti ja kuuluvasti.

"No, hän ei puhunut minulle sanaakaan koko aikana, mutta hän oli yllättävän hyvä tanssija, sulavaliikkeinen ja itsevarma. Hän piti minua lujasti otteessaan ja niin lähellä, että saatoin aistia hänen tuoksuvan erittäin hyvältä."

"Niin varmaan… Entä suudelma? Käyttikö hän kieltä?"

"Voi Harry, ihan totta… No, se tuntui hyvältä ja kiihottavalta ja intohimoiselta ja rajulta… mitä muuta haluat kuulla? Että tulivatko alushousuni märiksi?" Hermione täräytti, yllättäen itsensäkin.

"No, tulivatko ne?"

Hermione mulkaisi Harrya turhautuneesti ja sanoi tiukalla äänellä, "Nyt olet saanut kuulla kaiken mitä sinun tarvitsee tietää. Tämä aihe on loppuun käsitelty! Haluan palavasti nähdä vanhempani, lähdetään!" Hän nousi ylös ja veti ystävänsä, joka oli liian-utelias-omaksi-parhaakseen, jaloilleen.

"Haluatko tulla samalla taksilla vai ilmiinnytkö mieluummin?" Hermione kysyi, kun he poistuivat kahvilasta ja raahasivat matka-arkkujaan jäistä jalkakäytävää pitkin.