Luku 13 - Pyhä yö


Vanhempiensa luona ollessaan Hermione tutki pikkujoululahjaksi saamansa aromaattisen liemen läpikotaisin. Hän testasi sitä kaikin mahdollisin tavoin, ja Hermionen tuntien, se tarkoitti kaikkia mahdollisia tapoja, mutta hän ei siltikään saanut selville maagisia ominaisuuksia joita se piti sisällään. No, nyt hän kuitenkin tiesi, ettei se olisi vaarallista hänen terveydelleen. Se ei tappaisi häntä, ei edes sisäisesti nautittuna, eikä sillä olisi mitään muutakaan huomattavaa vaikutusta häneen. Sitä paitsi, Hermione oli alkanut rakastaa sen tuoksua. Se oli hyvin ainutlaatuinen, ja aivan kuin erityisesti juuri hänelle suunniteltu. Se oli raikas ja henkilökohtaisen persoonallinen, niin kuin siinä olisi ollut hänen sielunsa syvin ydin pullotettuna.

Hermione oli saanut kuulla monia kohteliaisuuksia ihanan parfyyminsa vuoksi. Esimerkiksi kun hän oli syleillyt rakasta äitiään, tämä oli huudahtanut ihailevasti miten hyvin tuo villiruusu-tuoksu sopi hänen tyttärelleen. Villiruusu? Mistähän äiti sen keksi? Minä luulin tämän olevan vihreä sitrustuoksu, Hermione ihmetteli, mutta antoi asian olla, sillä hänellä oli paljon tärkeämpääkin ajateltavaa sillä hetkellä.

*

Oli jouluaatto, ja Hermione oli juuri aikonut ilmiintyä Weasleyn kotikoloon. Hän oli kutistanut kaikki lahjat, jotka hän aikoi antaa ystävilleen niin, että ne mahtuivat kätevästi hänen taskuihinsa. Hän oli nähnyt erityisesti vaivaa kaunistautuakseen, ja olikin oikein tyytyväinen ulkonäköönsä. Niin pitkän matkan päähän ilmiintyminen sai hänet kuitenkin hieman huolestuneeksi, sillä hän ei ollut kovin kokenut teleportaatiossa. Kaikesta huolimatta Hermione torjui toistuvasti hänen isänsä sitkeät ehdotukset viedä tyttärensä turvallisesti autolla perille. Hermione kieltäytyi siitä aivan ehdottomasti. Se olisi aivan liian noloa. Eihän hän todellakaan ollut enää mikään teinityttö, joka tarvitsisi isäänsä saattajakseen. Hän oli aikuinen noita, itsenäinen ja mitä kykenevin pitämään huolta itsestään.

Yksi asia vaivasi kuitenkin hänen mieltään. Asia, jota hän ei voinut ymmärtää. Joka kerta kun hän ei ajatellut mitään erityistä, hän huomasi miettivänsä professori Severus Kalkarosta. Eihän se ollut mitään täysin uutta, hän oli viettänyt lukemattomia öitä vatvoen opettajansa sanoja silloin kun oli ollut vielä koulussa hänen oppilaansa, mutta nämä ajatukset olivat jotain aivan muuta. Hän sai vähän väliä  itsensä kiinni uppoutuneena syvälle professori Kalkarosta koskeviin ajatuksiin. Oli suorastaan häpeällistä huomata, miten hän yhä uudelleen ja uudelleen pyöritti mielessään niitä muutamia hetkiä, kun he olivat olleet yhdessä, kahden kesken.

Tietenkin Hermione oli joutunut panemaan kaikki tuon miehen herättämät tunteet syvälle sisäiseen varastoonsa. Hänen miehekkään kehonsa läheisyyden nostattamat tuntemukset, sen, miten pehmeältä hänen lämmin ihonsa tuntui, miten hän oli värissyt kevyesti hänen käsiensä alla, ja Hermione oli varma, että oli melkein kuullut hänen muutaman kerran voihkaisevan tukahtuneesti. Voimakkaat ja oudot tunteet velloivat taas Hermionen vatsassa, sillä koska hänen oli täytynyt pysytellä viileänä, keskittyneenä ja ammatillisena, hän oli vain työntänyt jokaisen ei-toivotun tunteen jonnekin sydämensä sopukoihin ja keskittynyt levittämään voidetta ja selviytymään Kalkaroksen ilmeisesti synnynnäisestä pahantuulisuudesta.

*

"Iloista joulua kultaseni, onpa ihana nähdä sinua pitkästä aikaa, otahan munatotia, olet varmaan ihan jäässä, ja tule sisään, minä otan takkisi, oih – miten ihastuttavalta näytätkään, olet kyllä niin suloinen tyttö, odotahan kun Ronnieni näkee sinut…" Molly Weasley oli kaapannut Hermionen valtavaan syleilyynsä ennen kuin hän oli onnistunut edes tavaamaan kunnollista tervehdystä. Hetken kuluttua hän jo istuikin kodikkaassa olohuoneessa siemaillen mitä herkullisinta munatotia.

"Herkullista, Hermione, vai mitä sinä sanoisit?" Harry kohotti kulmakarvojaan merkitsevästi Hermionea kohti.

"Harry, mukava nähdä sinuakin. Sinunhan se pitäisi parhaiten tietää. Vai saitko koskaan tilaisuutta kunnon maistiaisiin?"

Harry nauroi sydämellisesti ja halasi Hermionea lujasti. Ron oli katsellut ystäviensä jälleen tapaamista, eikä voinut muuta kuin tuntea mustasukkaisuuden pistävän neulan lailla sydämessään. Mistä he oikein puhuvat? En muistanut heidän olleen NOIN läheisiä kun viimeksi näin heidät yhdessä. Onkohan heidän välillään jotain meneillään? Tarkoitan, hehän saavat viettää hemmetin paljon aikaa yhdessä Tylypahkassa, kahdestaan… Ron tunki itsensä Harryn ohi ja antoi Hermionelle rakastavan halauksen.

"Pahus, Hermione, näytät tyrmäävältä. Rakastuisin sinuun tältä istumalta, mikäli en jo ennestään olisi." Jos Harryllä on jotain mielessä sinun suhteesi, niin mikä näytän hänelle, että sekaantui väärään naiseen, Ron lisäsi hiljaa mielessään.

Hermione nauroi ja antoi pienen ja ystävällisen suukon Ronin poskelle. "Mukava nähdä sinuakin Ron. Kiitos kohteliaisuudesta, mutta ei sinun olisi tarvinnut vaivautua. Sen sijaan kerro minulle kaikki elämästäsi puolen vuoden ajalta. Sinun pitäisi kirjoittaa minulle enemmän kirjeitä, tiedätkö, ja useampi sana niissä ei olisi myöskään pahitteeksi."

*

"Olen niin täynnä, että jos edes näen yhtään ruokaa, minä poksahdan, eikä mitään ole tehtävissä", Ron valitti pidellen kaksin käsin vatsaansa, niin kuin se muutoin halkeaisi kahteen osaan.

He olivat nauttineet ihanan jouluaterian lämminhenkisen, joskaan ei missään määrin hartaan, tunnelman vallitessa. Siitä Weasleyn punapäiset kaksoset pitivät huolen. Vaikka olivatkin jo miehen iässä, he olivat yhä nuorekkaita kuin teini-ikäiset koltiaiset, eivätkä näyttäneet päivääkään kahtakymmentä vuotta vanhemmille. Harryn odotukset täyttyivät, kun Fred ja George suolsivat suustaan vitsejä, sanaleikkejä ja kaksimielisiä joululaulunväännöksiä kuin parhaimmatkin stand-up-koomikot. Oli Hermionen ja Harryn onni, että he eivät naurultaan pystyneet syömään itseään samaan kuntoon kuin Ron, joka tottuneena veljiensä huumoriin pystyi nielemään nauraessaan.

Ruokailun jälkeen herra ja rouva Weasley vetäytyivät istumaan kaulakkain olohuoneen nurkkaan, kun taas kaikki muut istuutuivat lattialle takkatulen ääreen, aikomuksenaan avata lahjat.

"Ginny, koska sinä olet nuorin, olet tietysti myös kärsimättömin, joten saat avata lahjasi ensimmäisenä", Fred kiusoitteli pikkusiskoaan, taka-ajatuksenaan saada nähdä mahdollisimman pian käytännössä uusimpien keksintöjensä aiheuttamat reaktiot.

"Ehei, velikulta, en ole lainkaan kärsimätön, jaksan vallan hyvin odottaa vaikka ensi vuoteen sinun antamiesi lahjojen kanssa. Minulla ei ole mikään kiire kuolla tai mikä vielä pahempaa, kokea nöyryytyksiä, joita pikkuiset viattomaksi naamioimasi paketit vääjäämättä saavat aikaan", Ginny virnisti takaisin kokemuksen opettamana.

"Joka tapauksessa, naiset ensin. Täytyy muistaa, että kohteliaisuus kerran vuodessa ei murenna katu-uskottavuutta keneltäkään", toinen kaksosista julisti.

"Hyvä on George, minä voin uhrautua", Hermione sanoi hymyillen veikeästi. "Siis naiset ensin, joten avaan Ginnyltä saamani lahjan ensimmäiseksi." Hermione irrotti varovasti ja piinallisen aikaa vievästi jokaisen värikkään nauhan ja teipin paketin laidoilta, jotta olisi saanut kauniin joulupaperin ehjänä talteen.

"Kirja? Oletan. Tai sitten olet loihtinut muodonmuutostaian minua hämätäksesi", Hermione hykerteli Ginnyn katsoessa vieressä hänen huolellista toimitustaan.

"Äh, minä en ole koskaan ollut niin hyvä muodonmuutoksissa", Ginny tuhahti ja tuijotti ystävättärensä kasvoja saadakseen selville mitä hän ajattelisi nähtyään kirjan nimen.

"'Samantha Heatherhill ja mies menneisyydestä', ihan totta Ginny, satuitkohan vahingossa vaihtamaan minun ja Lavenderin paketit?" Hermione kysyi silmäillen epäuskoisena pehmeäkantista rakkausromaania kädessään.

"Ehei, ajattelin vain, että koska rakastat lukemista, ainoa keino saada sinut rentoutumaan ja ajattelemaan miehiä ja rakkauselämää on se, että ostan sinulle ihka aidon 'Heatherhill'- pokkarin, Ja lupaakin että luet sen! Ronin paketissa on ihanaa käsintehtyä suklaata ja äiti on tehnyt sinulle villasukat…"

"Ginny! Et sinä saa paljastaa etukäteen yllätyksiä!" Ron ulvahti pisamaiset kasvonsa valahtaneena pettyneeseen ilmeeseen.

"Tiedetään, mutta en kestä enää katsoa yhtään kertaa miten hän hekumoi ja kiduttaa meitä avaamalla lahjojaan hitaammin kuin kädetön hämykeiju", Ginny hihitti pahankurisesti. "Muistakin, että luet kirjan alusta loppuun, istut takkatulen ääressä villasukat jalassa ja syöt suklaakonvehteja kunnes olet niin rentoutuneessa mielentilassa, että unohdat suuren jättiläiskapinan vuosiluvun", Ginny painotti Hermionelle, joka nyökytteli kuuliaisesti.

"Kiitos Ginny. Olet kultainen, aina ajattelemassa minun ja (olemattoman) rakkauselämäni parasta. Sikäli kun tiedän jo mitä nämä lahjat sisältävät…" Hermione napautti taikasauvallaan kahta pakettia, joista paljastui herttainen, mutta auttamattoman tavanomainen sydämenmuotoinen suklaarasia, ja vihreä-oranssiraitaiset villasukat, otti hän pienen pehmeähkön paketin käteensä ja alkoi repiä paperia auki edellistä tomerammin.

"Hei, minulta meni kauan aikaa tuon paketoimiseen, mikset avaa sitäkin hitaasti ja laskostele paperia talteen?" Harry huudahti ja elehti huvittavan hätääntyneesti.

"Hyvä yritys Harry-kulta, tämä paketti on teipattu kiinni videokasettien nimitarroilla, eikä siinä ole edes nauhaa, mutta ei hätää, ajatus on se, jota minä arvostan eniten", Hermione katsoi hymyillen tietäväisesti, kun Harryn poskille kohosi poikamainen puna.

Hermione veti paperimyttyjen keskeltä esiin uskomattoman kalliit, huipputyylikkäät ja oikeaa kokoa olevat alusvaatteet. Hän lehahti tulipunaiseksi ja yritti piilotella niitä paperien lomassa. Hän änkytti hämmentyneenä kiitoksensa Harrylle samalla kun silmäili rouva Weasleytä, oliko hän sattunut näkemään minkälaisia vaatekappaleita, mikäli se olematon kangasmäärä oikeutti niiden nimittämisen vaatekappaleiksi, leviteltiin hänen olohuoneensa lattialla.

Fred ja George vihelsivät ja tungeksivat Hermionen ympärillä nähdäkseen tarkemmin jokaisen pienen ja seksikkään yksityiskohdan alusasuista. Hermione ei tiennyt miten päin olisi ollut, sillä kaksosten katseet seilasivat asujen ja Hermionen välillä, kuin he olisivat mielikuvissaan mittailleet miltä lahjansaaja oikein näyttäisi nuo syntiset rihmankiertämät yllään.

Yhtä äkkiä kuin meteli oli alkanutkin, se loppui, kun kaikki sattuivat vilkaisemaan kuin Basiliskin katseesta hiljaa paikalleen jähmettyneeseen Roniin. Hän näytti punaiselta vappupallolta, jota heliumilla täyttämässä oleva teekkari oli unohtunut katselemaan minihameessa ohi kulkevaa kaunotarta.

"HEMMETIN HARRY, MITÄ KIROTTUA OLET OIKEIN MENNYT TEKEMÄÄN? LUULIN ETTÄ YSTÄVÄNÄNI OLISIT YMMÄRTÄNYT PITÄÄ NÄPPISI EROSSA TYTTÖYSTÄVÄSTÄNI!" Ronin raivosta tärisevä ääni sai Arthurin ja Mollyn hyppäämään puolimetriä ylöspäin sohvalta. Fredin ja Georgen kasvoille levisi odottava ja jännittynyt ilme, kuin he olisivat seuranneet äkillistä ja mielenkiintoista käännettä maailmanmestaruustason huispausottelussa. Ron ponnahti ylös lattialta kuin singottuna ja tarttui kiinni Harryn paidan etumukseen.

"Älä vedä hernettä nenään, vanha kamu, kun et tiedä asioista mitään", Harry sanoi, selvästi ärtyneenä Ronin äkillisistä ja lähes väärään osuneista johtopäätöksistä. Mutta Ron oli temperamentiltaan kuin vanha höyryveturi. Kerran liikkeelle lähdettyään, se piti niin kovaa meteliä, ettei enää pystynyt kuulemaan mitään muuta, ja lisäsi pökköä pesään kiihdyttäen itsensä lopulta sellaiseen vauhtiin, ettei edes metsänpeikkojen joukkoitsemurha olisi saanut häntä pysäytettyä, saati suistettua pois radaltaan. Ron suolsi syytöksiä ja herjoja Harrylle niin, että sylki roiskui tönien häntä samalla rinnuksiin tehostaakseen viestinsä ymmärrettävyyttä. Fred ja George olivat loihtineet jostakin käsiinsä viirit, joissa luku "Harry" toisella puolella ja toisella puolella "Ron". Näin he saattoivat kannustaa aina sitä joka näytti olevan niskan päällä milläkin hetkellä.

Hermione seisoi typertyneenä seinän vieressä. Hän tunsi olonsa yhtä aikaa nöyryytetyksi, pettyneeksi ja vihaiseksi. Hän näki Weasleyn olohuoneen lattialla möykkäävän sirkuksen etäisenä, kuin usvaverhon läpi; Ginnyn repimässä äitiään pois Ronin kimpusta, nyt jo popcorneja syövät, "Ron/Harry"- lippikset päähänsä kehittäneet kaksoset hihkumassa kannustushuutojaan molemmille pukareille yhtä aikaa ja Arthur, joka säntäili hämmentyneenä edestakaisin yrittäen täyttää vaimonsa alati vaihtuvat käskyt.

Hemmetin keskenkasvuiset idiootit, Hermione manasi mielessään jyystäen apeana alahuultaan kuin joskus lapsena kaivatessaan lohdutusta. Haluan kotiin, kukaan tuskin kaipaa minua enää täällä. En ole kenenkään tyttöystävä, mutta toivoisin sydämestäni, että voisin olla molempien ystävä. Että voisimme olla kaikki hyviä ystäviä, niin kuin ennen. Typerykset! Suuntaisivat yli-innokkaat libidonsa muihin naisiin kuin minuun. Tuntuu siltä, kuin he välittäisivät ennemminkin omasta seitinhauraasta, loukatusta miehisestä itsetunnostaan kuin minusta. Kummankaan mieleen ei takuulla ole juolahtanut miltä tämä typerä kohtaus minusta tuntuu. Saamarin kuumakallet, Severus ei ainakaan ikinä tekisi mitään noin naurettavaa. Severus…?

Kuului kevyt poksahdus kun Hermione ilmiintyi talviselle polulle metsän reunaan. Voi ei, olen onnistunut toimittamaan itseni jonnekin aivan muualle kuin kotiin. Tämä tästä vielä puuttuikin. Iltapuku, pikkukengät ja mohairstoola, sekä mitä ihanin jouluöinen ilma pienelle metsäkävelylle… vaaleissa satiiniavokkaissa. Hemmetti! Toisaalta, tämä on selkeästi parempi vaihtoehto, kuin niiden kahden wannabee-gladiaattorin seuraaminen joulukuusen juurella.

Hermione nosti leukansa päättäväisesti ylöspäin ja jatkoi tarpomista pimeää metsäpolkua pitkin. Muutaman minuutin kuluttua hän näki valon kajastavan kaukaa lännessä ja jykevä, mutta ah niin tuttu ja rakas musta rautaportti piirtyi vasten utuisen harmaata taivasta.

Tylypahka! Olen Tylypahkassa, uskomatonta, en ole ikinä ennen onnistunut ilmiintymään näin kauas, luojan kiitos kuitenkin, olen sentään turvassa.

Uskaltamatta enää ottaa riskiä ja kokeilla ilmiintymistä vanhempiensa kotiin, hän avasi portin kohmeisin sormin ja kulki kohti linnaa, routaisen maan rupatellessa hänen kenkiensä alla. Työntäessään kätensä viittansa suojiin, hän huomasi vielä yhden paketin olevan hänen taskussaan. Kun nyt kerran olen täällä, voisinkin pistäytyä levittämässä hyvän joulun sanomaa sille kellarin kummituksellekin. Hermione hymyili äkillisen oivalluksensa nostattaessa tyytyväisen punan hänen poskilleen. Ehkäpä onnistun myös saamaan vastauksen erääseen mieltäni vaivanneeseen kysymykseen…