Luku 5 – Uusi tehtävä
Kymmenen päivää oli kulunut siitä kun Hermione oli joutunut myöntämään terveydentilansa heikentyneen siinä määrin, että oli ollut pakotettu alistumaan matami Pomfreyn hoiviin Tylypahkan linnan viidennessä kerroksessa sijaitsevaan sairaalasiipeen. Vaikka sairaalaosasto oli lähes tyhjillään, lukuun ottamatta kuumeista Carole Creevesia ja paria huispaustunnilla toisiinsa törmännyttä pientä puuskupuhia, oli Hermione sijoitettu yhteen kolmesta yksityishuoneista.
Se oli pieni, keltasävyinen huone, jossa oli vain kaikkein välttämättömin;
kapea vuode vasten seinää, yöpöytä, joka oli täynnä kukkia, kortteja ja muuta
perinteisesti sairasvuoteen vierelle kuuluvaa, muutama tuoli ja ikkuna, jota
Hermione epäili lumotuksi, koska sieltä pilkistävä näkymä oli jo viidettä
päivää peräkkäin kauniin aurinkoinen, eikä se ollut tavanomaista
Iso-Britanniassa siihen aikaa vuodesta. Totta puhuen, se ei ollut tavanomaista
mihinkään aikaan vuodesta.
Ginny, Ron ja Luna olivat käyneet edellisenä iltana tervehtimässä häntä ja
tuoneet rasiallisen suklaasammakoita ja pari selkeästi kesken jäänyttä kirjaa,
jotka he olivat löytäneet Hermionen omasta huoneesta hakiessaan joitakin sukkia
ja alusvaatteita, joita hän oli pyytänyt itselleen tuomaan.
Säännöllinen, vaikkakin keinotekoinen uni oli parantanut hänen oloaan siinä
määrin, että hän nyt saattoi istua sängyllään nojaten seinää vasten asetettuun
muhkeaan höyhentyynyyn ja selailla verkkaisesti kirjaa nimeltä:
"Kuunvaiheiden vaikutus muodonmuutoksissa".
Viimeisellä neljänneksellään, kuun
ollessa Kalojen tähtimerkissä, on suotuisaa muuttaa vesipitoisia kohteita
jalallisiksi olennoiksi ja päinvastoin, joskin tulee ottaa huomioon että...
Hermione huomasi, että hänen oli vaikea keskittyä lukemaansa, ja vähän väliä
hänen ajatuksensa karkasivat käsittelemään kuluneen viikon vähiä tapahtumia.
Professori McGarmiwa oli vieraillut hänen luonaan lähes päivittäin, huolestunut
ilme elämän uurtamilla, kapeilla kasvoillaan, ja yrittänyt saada selville syitä,
jotka olivat saaneet tytön tähän kuntoon. Hänen kysymyksensä olivat uuvuttaneet
ja turhauttaneet Hermionea.
Jos tietäisin mistä tämä kaikki johtuu,
olisin varmaan sekä tehnyt kaikkeni estääkseni sen, että etsinyt jo keinot
korjata tilanteen, hän mietti apeasti mielessään.
Tyytymätön ilme McGarmiwan silmissä sai Hermionen, joka ei edelleenkään olisi halunnut tuottaa pettymystä opettajilleen missään tilanteessa, lähes epätoivon valtaan.
Kohtalon ivaa että hän, joka ei lähes seitsemän Tylypahkassa viettämänsä vuoden
aikana vastannut yhteenkään esitettyyn kysymykseen väärin, oli nyt täysin
kykenemätön antamaan minkäänlaista vastausta omaa tilaansa ja siihen johtaneita
syitä koskeviin kysymyksiin.
*
Severus Kalkaros kurtisti kulmiaan
ja katseli arvioivasti pieniä vaaleanvihreitä ja rohkeita pikku versoja, jotka
olivat uskaltaneet puhkaista turvallisen ja kostean pimeyden tarjonneen
kattonsa ja kurkottivat nyt luottavaisina päätään kohti tuntematonta ja
mittaamattoman avaraa uutta maailmaa.
Tosin, eipä niillä tainnut olla muutakaan mahdollisuutta, sillä liemimestarin
pirskoteltua jo kaskeamisesta rikastuneeseen multakerrokseen kehittämäänsä
pikasvu- lannoitetta, ne uhkuivat malttamatonta kasvunhalua ja pitelemätöntä
intoa kuin laiton ja äärimmilleen ladattu Weasleyn konnakanuuna. (Jollaiseen
professori Kalkaroksella oli ollut epäonni tutustua erään oppilaansa
koululaukun takavarikoinnin yhteydessä.)
Kattopuutarha oli kokenut suurenmoisen muodonmuutoksen, ja täysin ilman
"typerää taikasauvan heilutusta", kuten Kalkaros sen olisi sanonut.
Hän oli saanut tehtyä valtavan suuren urakan muutamilla tarkkaan harkituilla
fyysisillä ponnistuksilla, jotka kuitenkin olivat olleet hänelle yllättävän
mieluisia. Levitettyään hartiavoimin kerroksen multaa, savea ja soraa
tarvittaviin paikkoihin, aseteltuaan koristeellisista kivilaatoista kulkuväyliä
ympäri puutarhaa ja lopulta, työntäessään paljain käsin jokaisen pikku siemenen
ja taimen sille suunnitellulle paikalle, hän oli tuntenut uudenlaisen lämmön
virtaavan jäseniinsä, ja mikä parasta, työskentelynsä jälkeen hän oli nukkunut
yönsä paremmin kuin yli kahteenkymmeneen vuoteen.
Katsellessaan ympärilleen Severuksesta tuntui kummallisesti siltä kuin
puutarhan viimeviikkoinen, katkeraa ja raihnasta vanhusta muistunut henki olisi
kuollut. Sen sijaan ilmassa oli nyt aistittavissa uudenlainen, keväistä luovaa
energiaa ja suuria lupauksia sisällään pitävä tunnelma.
*
Puutarhan henkiin herättäminen oli virkistänyt Severusta. Fyysiset ponnistukset
ja rauhallinen, äänetön ympäristö, jonne kukaan ei voisi tulla häntä
häiritsemään, olivat olleet juuri sitä mitä hän oli kaivannut, mutta ei olisi
osannut tietoisesti etsiä.
Kalkaros ei ollut koskaan ollut mikään urheilullinen mies, ja ulkoilu kaikissa
sen epämiellyttävissä muodoissaan oli hänestä vastenmielistä. Työskentely
katseilta suojatussa ja yksityisessä tornipuutarhassa, jonne lasiset
kattoluukut toivat avoinna ollessaan yltäkylläisesti raikasta ulkoilmaa, sopi
hänelle täydellisesti. Ensimmäistä kertaa elämässään Kalkaroksesta tuntui kuin
hänen elämässään olisi ollut muutakin sisältöä kuin työtä ja velvollisuuksia.
No, olihan tämäkin hänen työtään, mutta se tuntui enemmän mieluisalta
harrastukselta.
Severus melkein nolostui ajatellessaan tuota sanaa, joka toi mieleen noitien
käsityöt, huispauksen ja viulunsoiton.
Kai minullakin on oikeus tuntea
mielihyvää jostakin, hän puolusteli itseään itselleen.
Vai saisinko suurempaa tyydytystä
voidessani olla tylsistynyt ja katkera tyhjästä ja vastentahtoisten velvollisuuksien
täyttämästä elämästä, hän ajatteli moittivaan sävyyn.
Kuvat karmeuksia täynnä olevista tapaamisista kuolonsyöjien kanssa, Voldemortin
edessä matelemisesta lykätäkseen väistämättä edessä olevaa kohtalokasta
paljastumista, Feeniksin killan salaisissa kohtaamisissa esiintyneistä
erimielisyyksistä ja ehtymättömiltä tuntuvien koepaperipinojen läpikäymisistä
tulvahtivat kutsumatta hänen mieleensä.
Joten, vaikka hän ei ollutkaan mielissään siitä, että oli saanut taas uuden
vastuunalaisen tehtävän joutuessaan osallistumaan Grangerin palauttamiseen
sairaalasiivestä kirjastoon, minne hän epäilemättä paremmin kuuluikin, tunsi
hän kuitenkin sisimmässään jotain etäisesti kiitollisuutta muistuttavaa
ajatellessaan saaneensa itselleen, omaan yksityiseen käyttöönsä, tämän hienon
ja monia mahdollisuuksia tarjoavan paikan.
Sinä iltana Severuksella ei mennyt
myöhään.
Kaikki tarvittava oli tehty, ja nyt puutarha pitäisi suurimmaksi osaksi itse
huolen itsestään. Palautuakseen öisen rehkimisen aiheuttamasta univajeesta, hän
oli päättänyt vetäytyä levolle tänään tavallista aikaisemmin.
Lojuttuaan ensin lähes puolituntia kylvyssä unen ja valveen rajamailla Kalkaros
viimein kaatui vuoteeseensa ja olisi ollut saman tien unessa, ellei professori
Dumbledore olisi yhtäkkiä tupsahtanut huoneeseen hänen tulisijastaan ja
säikäyttänyt häntä puolikuoliaaksi.
Hänen luonaan kävi niin harvoin kukaan, että hän oli melkein unohtanut takkansa
olevan ulosmenoväylän lisäksi myös sisääntuloaukko hänen huoneistoonsa.
"Voi anteeksi, en arvannut että olisit jo vuoteessa", Dumbledore
sanoi pahoitellen vierailunsa epäsopivaa ajankohtaa, "Kerron asiani
lyhyesti, niin voit vaipua uudestaan uneen tuota pikaa. Äläkä toki suotta nouse
minun vuokseni", hän yritti estellä Kalkarosta, joka oli jo salaman
nopeudella hulmauttanut luokseen kutsumansa mustaa silkkiä olevan aamutakkinsa
harteilleen ja noussut jaloilleen paksulle villamatolle, joka oli hänen
sänkynsä vieressä.
"Mitä asia koskee?" Kalkaros kysyi hienoista kärsimättömyyttä
äänessään ja toivoi, että kerrankin vanha velho puhuisi suoraan ja käyttäen
lyhyitä ja asiapitoisia lauseita.
"Ensiksikin, palan halusta kuulla miten olet edistynyt kasviuute-hankkeesi
kanssa. Oletko saanut jo muokattua kattopuutarhaa tarkoituksiisi
sopivaksi?" Dumbledore aloitti, kuin aasinsiltana johonkin, mistä hän
oikeasti halusi puhua, muttei halunnut mennä suoraan asiaan.
"Puutarha on oikein hyvä. Luulen, että voin odottaa satoa saatavaksi jo
muutaman viikon kuluttua, riippuen tietysti siitä, mitä kasveja tulemme
tarkkaan ottaen tarvitsemaan. Oliko vielä muuta?" Kalkaros istuutui
lähimpänä tulta olevaan antiikkinahkaiseen nojatuoliin ja viittasi Dumbledorea
tekemään samoin. Hän ei kuitenkaan joko huomannut kohteliasta elettä, tai
muuten vaan seisoi mieluummin ottaen välillä muutamia hitaita askelia mattojen
välisellä paljaalla kivilattialla.
"Neiti Grangerin tilanteen selvittäminen ei ole edennyt niin kuin olisimme
toivoneet. Itse asiassa, tulen juuri hänen luotaan. Poppy ja Minerva ovat
useaan otteeseen keskustelleet hänen kanssaan, mutta ilman menestystä, joten me
Filiuksenkin kanssa yritimme lisätä ymmärrystämme asian suhteen muutamalla
tutkaloitsulla, mutta ne kertoivat vain sen minkä jo tiesimmekin, eli sen että
neiti Granger kärsii vakavasta unettomuudesta ja hermostollisista
häiriöistä."
Ne paukapäät eivät saisi ongittua tietoa,
vaikka se kelluisi isolle pahville kirjoitettuna rantakaislikossa, Severus
ajatteli kiukkuisesti. Jollei syy hänen
tilaansa pian selviä, en pysty uuttamaan hänelle oikeaa lääkettä, enkä
testaamaan potensoitujen uutteiden vaikutuksia. Kirottua, Merlinin ritarikunnan
kunniamaininta ja nimen saaminen liemimestareiden kansainväliseen tähtilistaan
on niin lähellä, sitä paitsi, ellei hoitoa päästä pian aloittamaan, neiti
Granger kuolee liialliseen uniliemien käyttöön.
"Ehkäpä ette vain ole osanneet lähestyä asiaa oikealla tavalla",
Severus sanoi ja ojensi pitkät jalkansa suoriksi kohti uudelleen henkiin
herätettyä takkatulta. "On vaikea kuvitella professori McGarmiwaa
etenemässä hienotunteisesti ja varovasti tiedusteluissaan. Tehtävään soveltuisi
paljon paremmin henkilö, joka omaa kyvyn saada haluttuja asioita selville
hienovaraisesti ja huomaamatta..." Kalkaros jatkoi, tajuten liian myöhään
millaisen käsityksen hänen sanoistaan voisi halutessaan saada.
Dumbledoren kasvot kirkastuivat ja hän harppoi reippain askelin Kalkaroksen luo
ja tarttui tämän käsiin ravistellakseen niitä innostuneesti omien käsiensä
välissä.
"Loistavaa, Severus, toivoinkin hiljaa mielessäni että ehdottaisit tuota.
Ilman muuta, sinähän olet vakooja ja luihuinen, Merlin vieköön, tulet varmasti
onnistumaan siinä vaikeassa tehtävässä, jossa kaikki muut ovat
epäonnistuneet!"
Nerokasta, Severus, olet typerämpi kuin
voin uskoakaan! Kas kun et tarjoutunut valvomaan yötä päivää neiti Grangerin
vuoteen vieressä, harjaamaan hänen hampaansa ja tyhjentämään hänen
yöastiaansa... Olisi pitänyt ajatella pidemmälle ja muotoilla lause tarkemmin,
ennen kuin avasit suusi. Eikä väsymys kelpaa puolustukseksesi
ajattelemattomuudestasi, Kalkaros moitti itseään, kiristeli hampaitaan ja
tunsi olevansa kuin susi, joka oli pudonnut herttaisen pupujussin virittämään
ansaan. Professori Dumbledoren hajamielistä, höpsähtänyttä vanhaa velhoa
muistuttava ulkokuori oli jälleen saanut Kalkaroksen aliarvioimaan hänen
älykkyytensä.
Kirottu kaappiluihuinen, ovelammin en olisi
itsekään pystynyt tuohon, Severus manasi mielessään ja ehti nähdä enää
vilauksen rehtorin viitanliepeestä, kun tämä hävisi hormiverkostoon, huikaten
vielä ennen katoamistaan: "Tavataan huomenna sairaalasiivessä kello
kahdeksan aamulla. Kauniita unia."
Kommentit