Harmittaa, etten ole ehtinyt yhtään jatkaa kirjoittamista, enkä vastailla ihaniin lukijapalautteisiin. Hyvä asia kuitenkin on, että tiedän nyt tarkkaan miten jatkan. Tiedän, että kunhan vaan saan jossain vaiheessa järjestettyä muutaman rauhallisen tunnin jolloin saan olla yksin, niin uusi luku etenee jo hurjasti. Kun ympärilläni on ihmisiä, en pysty kirjoittamaan. Minusta tulee ärtynyt ja kireä, ja sitten harmittaa kun vaan tiuskin viattomille ihmisille (ja eläimille).

Kaipaan hiljaisuutta ihan valtavasti. Tänään matkustin junassa, jossa muutama kirkasääninen neito kälätti tauotta kuin maaniset kirkonkellot niin, etten kuullut omia ajatuksianikaan. Ja minulle on erityisen tärkeää kuulla omat ajatukseni tai ahdistun suunnattomasti. Onneksi Auran kassista löytyi hätiin juuri sopivat välineet. Korvatulpat korviin, silmät kiinni ja ajatusten pariin. Mahtoi vierustoveria ärsyttää, kun en kuullut oman puhelimeni sointia, ja se sai käydä kappaleensa loppuun monen monta kertaa.

Nyt näyttää myös siltä, että lukuisten ristiin iskevien vastoinkäymisten vuoksi en pääsekään muuttamaan heinäkuussa päiväntasaajan tuolle puolen. Se tarkoittaa sitä, että pääsen katsomaan Feeniksin killan Vuotis-näytökseen, mutta rehellisesti sanottuna, se on aika pieni lohtu...