Olen kirjoittanut innokkaasti uutta lukua Sielujen puutarhaan. Sade soi kauniisti ikkunassa, kynttilän liekki värjyi ja tee maistui jasmiinille, mutta jotain puuttui... SUKLAA!

Valkoinen Toblerone tuli tiensä päähän perjantaina, Pandan taloussuklaan jämä piti heittää roskiin jääkaapista, koska se oli epäilyttävän näköistä ja yli vuoden vanhaa. Lasten lahjaksi saama Milka-levykin oli jo tuhottu, joten mikä avuksi? Jokin ikiaikainen vaisto, jonka avulla luolaihmiset jo aikoinaan säilyivät hengissä vaativissa olosuhteissa, tuli apuun. Yhtäkkiä muistin vaatekaapin ylimmällä hyllyllä olevan muovipussin, jossa on viime vuoden lokakuussa Hulluilta Päiviltä ostamani jouluksi 2006 tarkoitetut suklaat. Löytyihän sieltä sitten melkein täysi paketti lempisuklaisiini kuuluvaa Fazerin Irish Creamia, ja sekalainen joukko muutakin. Päiväykset olivat menneet umpeen tosin jo maaliskuussa... Kyllä minä nämä syön, vaikka kieltämättä, vähän on kaappiaromia tullut hienostuneen suklaan maun joukkoon. Harmillista. Vaatii nyt vähän mielikuvitusta, että näistä voisi aidosti nautiskella. Ja tulee mummola mieleen, kun siellä oli tapana jemmata namit ja muut herkut erinäisiin salakätköihin, josta ne saatettiin antaa yleiseen jakeluun aikaisintaan sitten, kun parasta ennen päiväys näytti toissa vuoden kesää... Aina ne silti tuli syötyä. Sitä paitsi kun kirjoitan samalla, ei tule niin viimeisen päälle maisteltua näitä vivahteita.

Mielessäni kävi tässä muutama päivä sitten, että voisin laihduttaa jokusen kilon, kun ensi viikonloppuna minulla on esiintyminen, johon olen hankkinut uuden, upean ja vartaloa nuolevan iltapuvun. Mutta... keksin jotain parempaa. Tilasin Morsiusgalleriasta korsetin! Siis nautin elämästäni ja syön mitä haluan, olen esiintymisessä hoikka ja pukuuni solahtava, kuitenkaan menettämättä itsestäni grammaakaan. On kivaa kun minua on enemmän!

(Terveisiä laihdutus- ja syömishäiriöblogeihin. Been there, done that.)