Vietin viikonlopun hiljaisuuden äärellä kaukana kaikesta. Siis ilman tietokonetta. Ihanaa. Suhde tietokoneeseen on viime aikoina alkanut muistuttaa liikaa riippuvuutta, ja koska haluan kuvitella olevani voimakastahtoinen, vapaa ja riippumaton, niin on tullut aika vakavoitua. Lupaan rajoittaa koneella oloajan minimiin. Se tarkoittaa sitä, että kaikki kymmenet blogini ja Facebook-häröilyni ja muut aikaa nielevät virtuaaliset vitsaukset saavat olla päivittymättä. Eikä varsinaisesti sekään ole pahinta, että kone sylissä tulee tärvättyä hyvää elinaikaa, vaan se, että alan jo muuallakin ollessani työllistää ajatuskapasiteettiani sillä, mitä seuraavaksi päivittäisin blogiin se-ja-se tai että miten saisin vampyyriarmeijani naamakirjan kärkikastiin tai että minkä hervottoman vitsikkään superlatiivin liittäisin FB-ystävälleni numero 53. (No, ei niitä oikeasti niin montaa ole...)

Vastenmielistä.

Kuten sanoin, viikonloppuna vältyin nolaamasta itseäni lisää paljastamalla Facebookissa asioita, joita en koskaan ollut ajatellut julkistaa (koska kesti hetken aikaa tajuta, että jokainen liikkeeni ja mielialani-ilmaisu tosiaan listautuu jokaisen "ystäväni" tiedotuksiin). Ja seurauksena tästä (liian) lyhyestä irtiotosta oli se, että aloin kirjoittaa uutta ficciä! Se on toki muhinut päässäni jo pidemmän aikaa, minkä on kaiken tarpeettoman päässäni lilluvan roinan keskellä mahtunut. Sain kirjoitettua monta sivua, ja koko tarina on päässäni aivan valmiina. Kunhan vaan istun ja kirjoitan. (Facebook: Aura Illumina is tuu ja kirjoittaa uutta ficciä) Ja jotta olisi aikaa istua ja kirjoittaa, ei voi istua ja pelata kivi-paperi-ja-sakset-peliä ystävien kanssa, joihin on tutustunut Keravan yöjunassa seitsemän vuotta sitten, eikä ole koskaan tavannut heitä sen jälkeen.