Olen kateellinen Johnny Deppille ja Vanessa Paradisille. Raivostuttavaa. Luin juuri Iltalehden nettiversioista uutisen, että pariskunta on päättänyt kymmenen vuoden yhteiselon jälkeen avioitua. Syy kohkaamiseeni tästä on suuri mysteeri. En ole koskaan ollut mikään Johnny Depp fani (voisin kyllä olla...), en ole kiinnostunut julkkiksien yksityiselämästä enkä varsinkaan haikaile naimisiin. Itse asiassa olen ennemminkin ollut taipuvainen ajattelemaan, että en ikinä haksahda tuohon parisuhteen irvokkaaseen sinetöimissoopaan. Ja sitten tällainen tunnereaktio tuosta uutisesta...Sisäinen pikkufreudini tarttuu asiaan kuin sudokuun ja pienen kynänpään pureskelun jälkeen tulee siihen tulokseen, että 1) potilas on tullut elämänsä aikana pahasti pettymään lähisuhteisiin 2) potilas kärsii sitoutumiskammosta 3) potilas kaipaa salaa turvallista ja tasa-arvoista parisuhdetta, mutta syyn yksi ja kaksi vuoksi ei ole kykenevä edes myöntämään tuota itselleen saati sanomaan ääneen irvistelemättä vastenmielisyydestä. Happamia sanoi kettu pihlajanmarjoista ja sitä rataa...