Luku 3 - Herkullinen

Lauantaiaamuna Hermione heräsi niin aikaisin, että sai nähdä mitä kauneimman valkoisena hohtavan huurteen peittävän ruohon ja maahan pudonneet lehdet. Mikä lumottu aamu, hän ajatteli, ja se on kokonaan minun. Voin tehdä mitä ikinä haluan. Kotitontun ystävällisten palveluksien jälkeen Hermione kömpi takaisin lämpimään sänkyynsä, käsissään höyryävä kuppi yrttiteetä ja muutama vastaleivottu sämpylä. Vanha Koukkujalka kehräsi hänen jaloissaan, kun hän kutsui painavan vanhan kirjan, nimeltään "Kaikkien aikojen mahtavimmat muodonmuutokset", laskeutumaan pehmeästi hänen syliinsä. Hermione käänsi esiin ensimmäiset sivut suurella nautinnolla, joka vastasi liian pitkään erossa olleiden rakastavaisten suudelmaa. Muutaman tunnin intohimoisen lukemisen jälkeen, hän hörppäsi viimeiset kylmät kulaukset teestään ja sulki kirjan. Joku koputti hänen ikkunaansa. Lasiin piirtyneiden jääkukkien lomasta, hän huomasi tutut vihreät silmät.

"Harry, mitä oikein luulet tekeväsi?" hän kiljui käytettyään ensin muutamaa voimakasta loitsua saadakseen vanhan, jäisen ja itsepäisesti kiinni juuttuneen ikkunan auki. Harry heilui luudallaan eteen ja taakse hymyillen veitikkamaisesti.

"En vain enää jaksanut odottaa sinua. Mehän sovimme menevämme tänään iltapäivällä yhdessä Tylyahoon, muistatko?"

"Tietenkin muistan! Tule sisälle, olen valmis tuossa tuokiossa", Hermione valehteli, etsiessään kuumeisesti ulkovaatteitaan.

"Niinpä niin. Minä en tule sisään, nappaa vain viittasi ja astu laivaan."

"En ikäpäivänä! Katsohan kenelle puhut, se olen minä, Hermione, pörröiset hiukset, rakastaa lukemista, vihaa lentämistä."

"Älä viitsi, tule nyt vaan, siitä tulee hauskaa. Se on ihan lyhyt matka, ja kuten tiedät, olen erittäin vakaa lentäjä. Ajattele järkevästi, viisi minuuttia, ja olet nauttimassa lämmintä kermakaljaa Kolmessa Luudanvarressa, sen sijaan että jäädyttäisit jalkasi pitkällä ja kylmällä kävelyllä. Ei paha, vai mitä?"

"No, onhan tuossa järkeä, tosiaan." Harry oli sanonut taikasanan järkevästi, joten Hermionella ei ollut enää muita mahdollisuuksia kuin suostua.

"Mennään sitten, jos lupaat olla erityisen varovainen tuon Tulisalamasi kanssa."

*

He viettivät ensin muutaman ratkiriemukkaan tunnin tekemällä jouluostoksia. Harry oli harvinaisen hyvällä tuulella, ja keksi koko ajan kepposia Hermionen pään menoksi. Kun he lopulta saapuivat Kolmeen Luudanvarteen, kirpeä ilma ja lähes jokaisessa Tylyahon kaupassa kiertely olivat tehneet tehtävänsä. He olivat janoisia ja väsyneitä. Eipä aikaakaan, kun he olivat tyhjentäneet tuoppikaupalla kermakaljaa, ja hilpeä tunnelma säkenöi heidän välillään.

"Olinkin jo unohtanut miten harvinaisen herkulliselta Matami Rosmertan Kermakalja maistuu", Hermione huokaisi hymyillen ekstaattisesti. "Siitä on ihan liian kauan kun olen viimeksi ollut täällä. Täytyy myöntää, että teen liian paljon töitä ja nautin liian vähän elämästäni. En edes pysty muistamaan milloin olen viimeksi nauranut niin paljon kuin tänään. Se on sääli, koska se tuntuu niin hyvältä ja on niin rentouttavaa. Kamalaa miten nautinnolliset asiat unohtuvat niin nopeasti, ellei niitä tee säännöllisesti."

Harry purskautti kermakaljat ulos suustaan nauraessaan hulvattomasti. "Kuulostaa ihan siltä kuin olisit tarkoittanut jotain ihan muuta kuin nauramista tai kermakaljan makua", hän sanoi vihjailevalla äänen sävyllä.

"Harry kiltti, minä en sanonut mitään siitä, sinulla vain on niin likainen mielikuvitus", Hermione punastui kevyesti, muttei voinut olla käyttämättä hyväkseen tilannetta kiusoitellakseen Harrya hieman takaisin. "Vaikuttaa siltä, että sinä olet ollut liian kauan ilman sitä, kun kuulet vihjauksia joka puolella. Sinun varmaan kannattaisi pyytää Rosmertaa treffeille, hänhän on niin… herkullinen, ja olen varma että hän on lääpällään sinuun.

"Onko hän?"

"Varmasti on, sitä paitsi, kukapa ei kuolaisi kaltaisesi komean ja rohkean supersankarin perään."

"Sinä, esimerkiksi", Harry sanoi hymyillen ilkikurisesti.

"Niin, mutta se johtuu ainoastaan siitä, että minä tiedän miten sietämätön kakara olet sisimmältäsi." Hermionen ääni oli täynnä lämmintä kiintymystä, joten ei ollut mahdollisuutta ymmärtää väärin tätä pientä kiusantekoa.

Harry otti kauhistuneen ja loukkaantuneen ilmeen kasvoilleen ja huusi, yrittäen olla nauramatta, "Enkä ole!"

"Oletpas!"

"Enhän ole!"

"Oletpas!"

"…ka!"

He nauroivat kuin kaksi keskenkasvuista maanikkoa, edes tietämättä enää mille he nauroivat, tai mistä olivat puhumassa. Äkkiä kolme kovaäänistä piippausta halkaisi ilman korvia vihlovan kirkkaana. Hermione vetäisi säpsähtäen jotain taskustaan.

"Onko sinulla ilmiskooppi taskussasi, vai oletko vain iloinen nähdessäsi minut?" Harry mongersi hymyillen kuin idiootti.

"Voi taivas noita juttujasi, Harry. Vitsiesi taso alkaa olla jo todella alhaalla…" Hermione vastasi, muttei voinut estää itseään hihittämästä vallattomasti. "Tämä on etsinä, jonka matami Pomfrey antoi minulle kun lupasin olla käytettävissä professori Kalkaroksen paranemisprosessin suhteen. Sovimme että hän voi käyttää sitä tavoittaakseen minut hätätilanteessa."

"Sinun pitää siis mennä taas paapomaan sitä limanuljaskaa. Miten saatat jättää minut tänne juopumaan yksikseni?" Harry sanoi näyttäen hyvin teeskenneltyä hapanta naamaa .

"Limanuljaskasta en tiedä mitään, mutta sen voin sanoa, että sinä olet jo humalassa."

"Ja sinäkö sitten et ole? Onkohan hyvä idea mennä sen käärmeen pesään näin myöhään illalla, varsinkin kun olet niin vaikutuksille alttiissa mielentilassa ja tarvitsisit kunnon…"

"Suu tukkoon!" Hermione keskeytti hänet nauraen. "En tiedä mihin Matami Pomfrey minua tarvitsee, enkä ole yhtään humalassa, niin kuin en koskaan ole ja… mitä sinä oikein sanoit? Voi Harry, olet ihan mahdoton!" Hän oli jo pukenut viitan ylleen ja suunnisti reippain askelin kohti ulko-ovea. "Hei vaan Harry, kiitos todella paljon tästä päivästä, lupaa ettet lennä enää tänä iltana, äläkä unohda ottaa joululahjaostoksiasi mukaasi ja pyydä ihmeessä Rosm… tarkoitan herkullista ulos…" Harry ei enää kuullut hänen viimeisiä sanojaan, sillä hän oli jo kaikkoontunut pois.