Rakas päiväkirja,
Tänään epäluuloni tietotekniikkaa kohtaan taas vahvistui entisestään. Kuten tiedät, olen käyttänyt useita kymmeniä tunteja (huolimatta siitä että olisi oikeasti paljon tärkeämpiäkin asioita JA siitä, että silmäni ovat alkaneet oireilla ikävästi liiallisesti tietokoneen tuijottamisesta) rakkaan ficcin 'Sielujen puutarha' kirjoittamiseen, editoimiseen ja korjaamiseen. Tänäänkin ahersin sen ääresä pitkälti yli normaalin työpäivän pituisen ajan, ja sitten kaikki katosi.

Tämä on jotenkin niin mystistä ja outoa, mutta se ei poista sitä tosiseikkaa, että olo on ihan musertunut. Olin kirjoittamassa uutta, korjattua kappaletta lukuun 23, kun yhtäkkiä kaikki teksti katosi, word-tiedoston nimeksi muuttui 'Asiakirja1' ja koko ficci oli kuin pois pyyhkäisty koko tietokoneelta. Säästän sinut sen tarkemmilta yksityiskohdilta, mutta viime aikaiset tapahtumat ovat antaneet aihetta epäillä, että joku muukin pääsee käsiksi tietokoneeni sisältöön, yhtä aikaa minun kanssani. Monta kertaa on käynyt niin, että kun olen esimerkiksi yrittänyt siirtää tai poistaa jotain tiedostoa, saan ilmoituksen että se ei ole mahdollista, koska tiedosto on avoinna jossain muussa sovelluksessa. Mutta kun ei ole. Ja nyt tämä... Silmieni edessä elämäntyöni vain pyyhkiytyi pois ja katosi niin kuin sitä ei koskaan olisi ollutkaan. Hyvä on, ehkä dramatisoin tilannetta taas tapani mukaan, sillä kyllähän netissä on luettavissa erinäisiä versioita tästä teoksesta. Mutta kun olin juuri tarkastanut suurennuslasin kanssa joka ikisen lauseen, joka ikisen pilkun, pisteen ja lainausmerkin, ja mikä pahinta, olin kirjoittanut monia kohtia uusiksi, lisännyt kappaleita, yhdistänyt ja muokannut toisia... Ja nyt se on poissa.

Nyt minulla ei ole oikeastaan enää mitään sanottavaa.

Surettaa.

Syön vähän (paljon) suklaajäätelöä ja kaivan jostain jonkun sitäkin herkullisemman ficin kyytipojaksi. Kai se katkeruuden maku niillä eväillä peittyy. Edes vähän.

(Kuin vastauksena epätoivoiseen huutoon kovan kohtaloni ikeessä ovikello soi ja naapurikoulun tytöt tulivat myymään herkkuja kerryttääkseen varoja luokkaretkikassaansa. 'Pikkuveljen toffeemakeiset' saavat jalon tehtävän liittyessään suklaajäätelön ja ficin seuraan lohduttaessaan minua. Kyllä tämä tästä.)