Metsässä kävely on jäänyt, mutta teetä on tullut kipattua litratolkulla ja viimeyön unetkin kestivät ruhtinaalliset 13 tuntia. Näin unen, jossa kirjoitin hienon, pitkän novellin nimeltä "Oliivipuu". Se oli aivan omaa luokkaansa, älykäs, koskettava, hauska, syvällinen, oivaltava... Jossain vaiheessa unta tajusin, että en tule herättyäni muistamaan tarinaa, joten aloin vimmaisesti kirjoittaa sitä muistiin. Sääli, että oikeasti herättyäni tuo uneni todellinen muistikirja oli mennyttä... Aamulla (no, aamulla ja aamulla... nousin ylös 12:30) katsoin unikirjasta, että oliivit ovat kivessymboli. :) Oli mitä oli, niin uni oli ihana! En unessani nimittäin pelkästään kirjoittanut tätä tarinaa, vaan myös elin sitä todeksi samalla. Muista vielä kauniin, pienen valkoisen talon upean oliivipuun varjossa, ja suuret, vihreät ja herkulliset oliivit, jollaisia en kuunaan ole elämässäni maistanut.

Kuuntelen tauottomalla toistolla täältä: http://nyt.hs.fi/musiikki/artikkeli/1135230959281 löytyvää SMG:n kaunista laulua "Lopulta olemme kuitenkin yksin". Laulu on tosin kuunneltavissa tuolta vain torstaihin saakka. Pitänee ostaa levy.

Ketään ei voi tuntea kokonaan, ketään ei voi viedä mukanaan, lopulta olemme kuitenkin yksin.

Minulle jää kertomus, joka muistuttaa elämääni, minulle jää salaisuus, jota en kertonut kenellekään, minulle jää unet, joissa peurat puhuvat.

- SMG/ Terhi Kokkonen: Lopulta olemme kuitenkin yksin -