Luku 11 – Postipöllöjen maihinnousu

Uutinen Toffeen epämääräisestä kuolemasta oli saapunut kouluun, ja kaikkialla aamiaispöydissä kävi kova kuhina siitä, mitä tämä mahtaisi tarkoittaa. Hermione oli kuunnellut puolella korvalla Harryn ja Ronin kiihkeää arvuuttelua siitä, kuka mahdettaisiin valita seuraavaksi taikaministeriksi ja kuinka pian, mutta hän ei tuntenut jaksavansa tällä kertaa osallistua keskusteluun satunnaista hymähtelyä ja nyökkäilyä enempää.

Hän oli kuitenkin nukkunut yönsä paremmin kuin pitkään aikaan ja vaikka häntä nolottikin eilisillan tapahtumat, oli hän järkeillyt, ettei voisi alkaa vältellä professori Kalkarosta sen vuoksi. Sitä paitsi, eikö hän ollut toiminut juuri miehen ohjeiden mukaan? Kalkaroshan oli suorastaan provosoinut hänet siihen ja vieläpä ilmaissut olleensa tyytyväinen Hermionen purkaukseen.

Tunnelma opettajien pöydässä vaikutti kireältä. Dumbledoren otsalla oli huolestuneisuuden ryppyjä, ja professori McGarmiwa näytti siltä kuin ei olisi pystynyt koskemaankaan aamiaiseensa. Hermione etsi katseellaan Kalkarosta, mutta turhaan. Siinä samassa hän kuuli ivaa tihkuvan äänen takaansa: "Nyt jo ikävä, vaikka siitä kun viimeksi erositte on ilmeisesti vain muutamia tunteja. Täytyy myöntää, että olen hieman pettynyt hänen valintaansa, mutta toisaalta, ehkä kuraverisestäkin voi saada jotain iloa ruoskan ja käsirautojen kanssa."

Hermione ei vaivautunut edes kääntämään päätään puhujan suuntaan, mutta häntä vastapäätä istuva Ron purskautti kurpitsamehut suustaan, ja Harry joutui takomaan häntä hetken selkään, että hän sai vedettyä henkeä. "Painu helvettiin Malfoy!" Ron huusi ja yritti jatkaa jollain hyvin loukkaavalla ilmauksella, mutta oli ilmeisesti liian järkyttynyt löytääkseen sopivia sanoja, "Sinä senkin, senkin… senkin nilkki!" hän sai lopulta sanottua, mutta vaalean pojan loittoneva selkä vain hytkyi hetken pilkallisesta naurusta.

"Mitä hemmettiä tuo käärmeensikiö oikein tarkoitti, Hermione?" Ron kysyi yrittäen pitää äänensä vakaana ja neutraalin kuuloisena.

"Ei aavistustakaan. Anna sen olla, ainahan hän on puhunut mitä sylki suuhun tuo", Hermione sanoi tympääntyneesti yrittäen kuulostaa mahdollisimman välinpitämättömältä. Hetkeksi hänen katseensa osui edessä olevaan luihuisten pöytään, ja Hermionen hämmästykseksi, Pansy Parkinson iski sieltä hänelle silmää mitä maireimman hymyn säestyksellä.

"Niin kai sitten…" Ron myönsi, mutta vilkuili vielä pitkään Hermionea epäluuloisesti aina, kun luuli tytön katsovan muualle.

Kolmikko oli juuri nousemassa pöydästä, kun valtava pöllölauma lehahti ovista ja ikkunoista tuomaan tuttuun tapaansa postia oppilaille. Harry käveli niistä välittämättä ulos salista, sillä hän ei Siriuksen kuoleman jälkeen saanut enää koskaan mitään. Ron ja Hermione sen sijaan saivat säännöllisesti kirjeitä ja paketteja vanhemmiltaan, joten he jäivät odottamaan kaikkien pöllöjen laskeutumista. Ron näki Posityyhtysen pikemminkin leijailevan muiden pöllöjen aiheuttamissa ilmavirtauksissa, kuin lentävän omilla pikkusiivillään. Edelleen näiden kaikkien vuosien ja lukemattomien postintuontikertojen jälkeen se vaikutti olevan hieman eksyksissä ja hädissään siitä, miten löytää se oikea punapäinen henkilö, jolle kirje tällä kertaa piti viedä.

Vanha ja raihnainen Errol oli siirtynyt jo melkein vuosi sitten paremmille metsästysmaille pöllöjen taivaaseen, ja Posityyhtynen oli sen jälkeen saanut kunnian hoitaa muidenkin Weasleyn perheenjäsenten postilähetyksiä. Hermione kurkisteli Ronin olkapään takaa mitä hauskaa kaksoset olivat tällä kertaa veljelleen lähettäneet, mutta viesti näyttikin olevan vain tavallinen tervehdys-muistutus-opastus- ja huolehtimiskirje, joita Molly säännöllisesti lapsilleen lähetti. Juuri silloin suuri sarvipöllö laskeutui Hermionen viereisen pöydän reunalle ja naputti sen pintaa huomiota hakien. Koska välittömässä läheisyydessä ei Ronin lisäksi ollut ketään muuta, Hermione oletti pöllön saapuneen varta vasten hänen luokseen ja hän irrotti varovasti pienen pergamenttirullan linnun jalasta.

"Keneltä sinä sait postia?" Ron kysyi heti, tunkien oman kirjeensä välinpitämättömästi taskuunsa. "Tuohan on koulun pöllö, kuka viitsii lähettää pöllön, kun voi yhtä hyvin tulla kertomaan asiansa suoraan?"

Jostain syystä Ronin uteliaisuus kävi Hermionen hermoille, ja hän puristi kirjeen kämmenensä sisään ja sanoi, että se on varmaan vain joku muistutus matami Pomfreyltä hänen lääkityksensä suhteen.

"Käväisen nopeasti wc:ssä, tavataan kohta taikuudenhistorian luokan edessä", Hermione huikkasi, nosti koululaukkunsa olkapäälleen ja juoksi kiireesti lähimpään tyttöjen vessaan.

Päästyään lukkojen taakse hän istahti pöntön kannen päälle ja alkoi rullata jännittyneenä pergamenttia auki.


Neiti Granger,
Toipumisesi on edistynyt suunnitelman mukaisesti, eikä tilasi vaadi enää enempiä toimenpiteitä. Lopullinen rakenne parantavaan kasviuutteeseen on löytynyt, eikä ole syytä jatkaa tapaamisia.
Nouda pullo sairaalasiivestä ja noudata siihen liitettyjä annosteluohjeita.

S.K

Hermionen vatsassa kipristeli ikävästi, ja hän tunsi äkillisen heikkouden puuskan valtaavan hänen kehonsa. Hän luki viestin moneen kertaan, mutta ei pystynyt löytämään siitä mitään mihin tarttua. Hän tunsi itsensä väsyneeksi ja surumieliseksi, muttei voinut ymmärtää miksi. Taitellen kirjeen huolellisesti pienen pieneksi mytyksi hän veti sen vessanpöntöstä alas ja lähti lampsimaan ristiriitaisten tunteiden vallassa kohti historian luokkaa. 

*

Vaikka aamun oppitunnit eivät olleet edes vielä alkaneet, Severus Kalkaros oli ollut jo kolme tuntia yksityisessä kattopuutarhassaan. Hän istui suuren pyökin alla nojaten käsiinsä mustalla koristeellisesta valuraudasta valmistetulla penkillä. Hänen ylleen levittäytyvä puu oli täynnä pieniä rumia kukkia, jotka varistivat siitepölyä miehen mustille hiuksille pienimmästäkin ilman liikahduksesta, eikä Severus jaksanut hätistää pois pulleita pikku mehiläisiä, jotka erehtyivät toisinaan laskeutumaan hänen patsaankaltaisen hahmonsa päälle. Miehen vatsa kouristeli nälästä, mutta hänellä ei ollut ruokahalua. Hän oli yhtä aikaa sekä väsynyt että omituisen pirteä. Hermostunut veri kiersi nopeasti hänen suonissaan, eikä hän tiennyt mitä tehdä.

Hänen pakaransa olivat puutuneet tunnottomiksi niin pitkästä istumisesta epämukavan kovalla alustalla, joten hän pakotti viimeinkin itsensä nousemaan ylös. Aamuaurinko karkotti parhaillaan yön viileää tuoksua, ja vesiorvokit ja horkkakatkerot availivat hennon violetteja kukkiaan eripuolilla puutarhaa. Jostain syystä nuo edellä mainitut vaatimattoman näköiset pikkuorvokit miellyttivät häntä, ja hän riuhtaisi jalkojensa juuresta korkeimmalle kurkottaneen yksilön ja alkoi huomaamattaan nyhtää sen terälehtiä irti. Niiden leijaillessa hänen jälkeensä kuin kuivatut kyyneleet hän istahti jälleen alas ja mietti tilannettaan.

Hänen olisi pitänyt olla huolissaan Voldemortin suunnitelmista. Hänen olisi pitänyt olla huolissaan itsestään, herra paratkoon. Hänen olisi pitänyt olla huolissaan vaikka hetken päästä alkavista oppitunneista paksukalloisten, lahjattomien kiusankappaleiden kanssa, mutta hän ei pystynyt tuntemaan mitään muuta kuin onttoa, lapsekkaan kiukun kuorruttamaa suuttumusta, jota hän ei osannut mitenkään selittää.

Irvistettyään halveksivasti itselleen ajatuksissaan hän otti penkillä tyhjän panttina lojuneen kirjan, napitti huolellisesti takkinsa jokaisen pienen mustan napin ja lähti syvän vastenmielisyyden vallassa hoitamaan velvollisuuttaan Tylypahkan pelättynä ja inhottuna taikajuomien opettajana.

Hän jakoi enemmän jälki-istuntoja sinä päivänä kuin yhteensä koko edellisen viikon aikana ja ruoski samettiin verhotulla sanansäilällään oppilaitaan pahemmin kuin koko vuonna.

Selviydyttyään päivästä ilman, että oli syyllistynyt yhdenkään lapsen fyysiseen vahingoittamiseen, hän huokaisi helpotuksesta ja päätti kevyen, huoneistossaan nauttimansa illallisen jälkeen juoda pullollisen Orkneyn mallasviskiä sen iänikuisen Ogdensin tulilitkun sijaan ja sammua suloiseen, tunnottomaan tiedottomuuteen ennen ilta kahdeksaa.

Ollessaan kuitenkin vielä korjailemassa pahimpia näkyviä vaurioita luokkahuoneessaan tuli hänen suunnitelmiinsa muutos vaaleanruskeapilkullisen pöllön tuoman viestin muodossa. Siinä ilmoitettiin Feeniksin killan pitävän sinä iltana tärkeän kokouksen, joka ehdottomasti vaati hänen osallistumistaan Kalmanhanaukio 12:ssa kello 19.30.