Väsyttää, väsyttää ja väsyttää. Vuorokausirytmini on kerrassaan sekaisin ja uupumus tuntuu lamauttaneen jokaisen soluni. Kaikesta huolimatta aloin tänään kirjoittaa uutta ficciä, ja sainkin kirjoitettua sitä jo monen monituista sivua. Tästä oli tarkoitus tulla lyhyt, mahdollisesti yhden luvun mittainen one-shot, mutta näyttää hieman venyvän siitä. Jännää, miten kirjoittaminen on työlästä, vaikka sen tekee omasta vapaasta tahdostaankin ja on siitä innoissaan. Haluaisin saada tuon pian valmiiksi, koska Sielujen puutarha on nyt vaiheessa, josta en meinaa jaksaa jatkaa. Pitäisi ehkä hypätä seuraavan luvun yli ja kirjoittaa suoraan loppu, koska se kiinnostaisi, vain tämän seuraavan luvun kirjoittamisen koen liian raskaana. Tai ehkäpä joku voisi kirjoittaa sen puolestani... Kertoisin vaan kaiken mitä siinä pitää tapahtua ja mitkä asiat pitää käydä ilmi jne. ja sitten joku muu tekisi sen monen tunnin istumisen koneen ääressä ja naputtelisi lauseet valmiiksi. Vapaaehtoisia?

Pakko ilmoitusluontoisesti ylpeänä kertoa, että sisareni sai juuri äskettäin pojan, ja syntymäpäiväksi sattui itsensä Severus Kalkaroksen syntymäpäivä eli 9.1.! Tuskin saan nimiehdotusta läpi, mutta mielessäni tulen aina kutsumaan häntä Pikku-Sevvieksi. No ei. Ei sentään.

Ihanaa, että joulu on ohi. Se on aina raskain ajankohta vuodessa, ja tuntuu vuodesta toiseen raskaan kivireen perässä vetämiseltä selviytyä siitä hengissä. Pidän kyllä joulusta ajatustasolla, nautin kaikista perinteista ja ennen kaikkea joulun sanomasta ja rauhasta ja hiljaisuudesta, mutta sitten se kaikki oheishässäkkä ja paineet ja vaatimukset ja ahdistus ja alakulo. Olen miettinyt sitä, miten voisin karsia joulun kaikesta turhasta ja tarpeettomasta ja viettää sitä keskittyen siihen mikä minusta on olennaisinta. Rauha ja lepo. Se ei toteudu tässä nykyisessä joulunvietossa vaikka mikä olisi. Luulen, että ensi joulu on meillä hyvin erilainen...